Kalapirtin historia - 180 vuotta kalaonnea Isojärvellä
Kalapirtin historia - 180 vuotta kalaonnea Isojärvellä
Luutsaaren eteläisessä kärjessä Pirttiniemessä sijaitseva kalapirtti on ollut Isojärven kalastajien tukikohtana jo 180 vuoden ajan. Pirtin pystyttivät Ryysälän nuottakunnan kahdeksan kuhmoislaista osakastaloa. Viisi taloista, Eerola, Kalhola, Kaukola, Visala ja Pasi sijaitsivat Kuhmoisten kirkonkylässä, Ouni, Leppälä ja Naarajärvi olivat Isojärven rantataloja. Nykyisen kalapirtin juuret juontuvat vuoteen 1834. Tämä vuosiluku on kaiverrettuna pirtinovessa sekä oven päällyshirressä.
Perimätiedon mukaan pirtti on saaressa jo kolmannella paikalla. Ensimmäisen kerrotaan sijainneen Luutsaaren Pasinsaaren puoleisella rantuulla.
Nuottakunnan taloista lähdettiin Isojärvelle talvikalan pyyntiin syyskylmän aikaan, loka-marraskuussa. Nuottaamalla pyydettiin muikkua, joka nousee silloin syvänteistä matalampiin vesiin kutemaan. Nuottapyynti oli aikaa ja vaivaa vaativaa työtä ja siksi nuotanvetoon lähdettiin porukalla.
Nuottaa vedettiin viikkojenkin ajan ja sen ajan nuottamiehet asustivat kalapirtillä. Nuottaa vedettiin aina samoilta vakiintuneilta apajapaikoilta. Muikkusaalis jaettiin tasan nuottaajien kesken, muikut puhkottiin ja suolattiin puuastioihin, jotka saatettiin hakea pirtiltä myöhemmin, vasta rekikelien aikaan.
Nuotta levitettiin vedon jälkeen talaaseen kuivumaan, pakkasilla se tuotiin joskus jopa sisälle pirttiin jäätymisen estämiseksi.
Nuottakunnan taloista lähdettiin Isojärvelle talvikalan pyyntiin syyskylmän aikaan, loka-marraskuussa. Nuottaamalla pyydettiin muikkua, joka nousee silloin syvänteistä matalampiin vesiin kutemaan. Nuottapyynti oli aikaa ja vaivaa vaativaa työtä ja siksi nuotanvetoon lähdettiin porukalla.
Nuottaa vedettiin viikkojenkin ajan ja sen ajan nuottamiehet asustivat kalapirtillä. Nuottaa vedettiin aina samoilta vakiintuneilta apajapaikoilta. Muikkusaalis jaettiin tasan nuottaajien kesken, muikut puhkottiin ja suolattiin puuastioihin, jotka saatettiin hakea pirtiltä myöhemmin, vasta rekikelien aikaan.
Nuotta levitettiin vedon jälkeen talaaseen kuivumaan, pakkasilla se tuotiin joskus jopa sisälle pirttiin jäätymisen estämiseksi.
Myöhemmin verkkokalastajat ovat käyttäneet pirttiä tukikohtanaan. Verkot levitettiin kalojen päästelyn ajaksi penkkeihin tehtyihin reikiin pystytettyihin seipäisiin. Nykyisistä nailonverkoista kalat voidaan päästellä nippuna roikkuvasta verkosta.
Kun kalapirttiin astuu sisään, on vastassa savun tuoksu. Se tulee ovensuunurkassa sijaitsevasta takkauunista. Valoa pirttiin saadaan kahdesta pienestä ruutuikkunasta, aikoinaan pärevalkeasta.
Kalamiesten makuusijana oli uunin ja päätyseinän väliin rakennettu makuulava, jossa jokaisella kalamiehellä oli oma paikkansa. Lavaosuus merkittiin osakastalon puumerkillä seinähirteen nukkujan pääpuoleen.
Kun kalapirttiin astuu sisään, on vastassa savun tuoksu. Se tulee ovensuunurkassa sijaitsevasta takkauunista. Valoa pirttiin saadaan kahdesta pienestä ruutuikkunasta, aikoinaan pärevalkeasta.
Kalamiesten makuusijana oli uunin ja päätyseinän väliin rakennettu makuulava, jossa jokaisella kalamiehellä oli oma paikkansa. Lavaosuus merkittiin osakastalon puumerkillä seinähirteen nukkujan pääpuoleen.
Puumerkein oli myös merkitty seinähirren rakoon työnnetyt puulusikat samoin kuin yhdestä puusta veistetyt pölkkytuolit, jotka yhä ovat jäljellä vanhasta sisustuksesta. Nuotan hoito oli jaettu osakkaitten kesken niin, että kukin vastasi kaarnakohoihin niin ikään puumerkeillä merkitystä havasosuudesta.
Ryysälän nuottakunta pyydysti kutumuikkua Isojärvellä ilmeisesti ainakin 70 vuoden ajan. Sen toiminnan lakattua kalapirtin käyttö loppui 1900-luvun alkupuolella niin, että se oli enää vain satunnaisessa käytössä. Hoitamattomana pirtti ja rannalla sijainnut nuottatalas rapistuivat. Talas siirrettiin 1950-luvun lopulla naapuriin Kylmäniemeen, missä se on edelleen, nyt kunnostettuna.
Kalapirtille koitti uusi aika, kun Paavo Paloheimo, Isojärven Kivikoskella kesiään viettäneen taiteilija Pekka Halosen vävy ”löysi” paikan 1930-luvun alussa. Hän koki tärkeäksi rakennuksen hoitamisen ja vanhojen perinnäistapojen säilyttämisen ja saikin innostuksen viriämään kyläläisissä. Pirtti katettiin, ikkunoihin hankittiin lasiruudut, eteiseen tehtiin lattia, takka uusittiin. Vietettiin myös pirtin 100-vuotisjuhlat, joista ei perimätiedon mukaan kirkasta puuttunut...
Ryysälän nuottakunta pyydysti kutumuikkua Isojärvellä ilmeisesti ainakin 70 vuoden ajan. Sen toiminnan lakattua kalapirtin käyttö loppui 1900-luvun alkupuolella niin, että se oli enää vain satunnaisessa käytössä. Hoitamattomana pirtti ja rannalla sijainnut nuottatalas rapistuivat. Talas siirrettiin 1950-luvun lopulla naapuriin Kylmäniemeen, missä se on edelleen, nyt kunnostettuna.
Kalapirtille koitti uusi aika, kun Paavo Paloheimo, Isojärven Kivikoskella kesiään viettäneen taiteilija Pekka Halosen vävy ”löysi” paikan 1930-luvun alussa. Hän koki tärkeäksi rakennuksen hoitamisen ja vanhojen perinnäistapojen säilyttämisen ja saikin innostuksen viriämään kyläläisissä. Pirtti katettiin, ikkunoihin hankittiin lasiruudut, eteiseen tehtiin lattia, takka uusittiin. Vietettiin myös pirtin 100-vuotisjuhlat, joista ei perimätiedon mukaan kirkasta puuttunut...
1930-luvun innostuksen jälkeen pirtistä huolehtiminen jäi vähäiseksi. Kunnostustyöt käynnistyivät uudestaan vuonna 1965, taaskin Paavo Paloheimon johdolla ja osin hänen kustannuksellaan. Paloheimon luottotimpuri Reino Lahtinen teki korjaustöitä ja pirttiä sisustettiin. Helmikuussa 1968 Pirttiniemeen siirrettiin Kuhmoisten Kylämän Piippalasta vanha talas ja nuottavene. Hankittiin myös kaksi aittaa, toinen ”istuntoja varten”, toinen halkovajaksi.
Ideoita ja innostusta riitti. Maaliskuussa 1969 perustettiin Luutsaaren kalapirtin kannatusyhdistys. Perustamisasiakirjan allekirjoitti kahdeksan puuhamiestä. Yhdistykselle suunniteltu sinetti kaiverrettiin kallioon ja Paloheimo halusi myös seidan pystytettäväksi rantakalliolle. Kumpikin on edelleen nähtävissä.
Pirtti katettiin vuonna 1970 ja katolle nostettiin viiri, jossa on vuosiluku 1834. Parin vuoden päästä pirtin tontti rajattiin aidalla. Pirtin pärekaton uusimisen aika oli jälleen vuonna 2005 ja seuraavana vuonna katettiin talas.
Ideoita ja innostusta riitti. Maaliskuussa 1969 perustettiin Luutsaaren kalapirtin kannatusyhdistys. Perustamisasiakirjan allekirjoitti kahdeksan puuhamiestä. Yhdistykselle suunniteltu sinetti kaiverrettiin kallioon ja Paloheimo halusi myös seidan pystytettäväksi rantakalliolle. Kumpikin on edelleen nähtävissä.
Pirtti katettiin vuonna 1970 ja katolle nostettiin viiri, jossa on vuosiluku 1834. Parin vuoden päästä pirtin tontti rajattiin aidalla. Pirtin pärekaton uusimisen aika oli jälleen vuonna 2005 ja seuraavana vuonna katettiin talas.
Kalapirtin tontti on aina ollut valtion maata. Nykyisin se kuuluu Isojärven kansallispuistoon. Pirtin ja sen lähiympäristön hoidosta ja käytöstä vastaa kannatusyhdistys toimien kiinteässä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Asiantuntija-apua yhdistys on saanut sekä Museovirastolta että Keski-Suomen museolta.
Kannatusyhdistyksestä on tullut ikään kuin Ryysälän nuottakunnan jatke; jopa nuottaus on elvytetty.
Kannatusyhdistyksestä on tullut ikään kuin Ryysälän nuottakunnan jatke; jopa nuottaus on elvytetty.
Kattotalkoot pirtin pärekaton uusimiseksi
Vuonna 2007 yhdistys sai Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinnon kunniamaininnan ansiokkaasta työstä kulttuuriympäristön hyväksi ja vuonna 2009 Hämeen Heimoliiton Häme-teko -kunniakirjan.
Kalapirtin historiikin kokoaminen aloitettiin vuonna 2006. Historiikki julkaistiin syksyllä 2009 kalapirtin 175-vuotisjuhlan ja kannatusyhdistyksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi.
Kalapirtin historiikin kokoaminen aloitettiin vuonna 2006. Historiikki julkaistiin syksyllä 2009 kalapirtin 175-vuotisjuhlan ja kannatusyhdistyksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi.
Nuottausnäytös
Valokuvat: Risto Ojala, Ahti Rytkönen, Veli Santomaa, Kirsti Salminen